tiistai 26. huhtikuuta 2016

Letitellen



Tyttöni saa usein kehuja pitkistä hiuksistaan, eikä suotta, sillä kauniit ne ovatkin. Toivoisin voivani pitää niitä auki mutta se on vain yksinkertaisesti mahdotonta, sillä niillä on jokin taianomainen tapa takkuuntua samalla sekunnilla. Kuten arvata saattaa, ei hiusten harjaaminen ole pienen neidin lempipuuhaa ja siksi ne on oltava käytännössä aina kiinni. 



En ole koskaan ollut mitenkään näppärä käsistäni mutta olen alkanut harjoitella letittämistä. Erilaiset yksinkertaiset lettikampaukset ovat paitsi kauniita niin myös käytännöllisiä (ainakin silloin kun ne osaa tehdä). Vielä joskus hallitsen tämän tukkataian yhtä hyvin kuin ostamassani opuksessa Isin ja tyttöjen lettikirja.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kuka, tai mikä, on Kolmen lapsen äiti



Ensimmäisen postauksen kirjoittaminen on aina melko vaikeaa, kun on niin paljon asioita, joita pitäisi, tai oikeammin voisi, kertoa. Blogin takaa löytyy nimen mukaisesti kolmen lapsen äiti, joka on samalla myös kaikkea muuta. Muistan kun rakas ystäväni totesi että hänestä on ollut ihana huomata, kuinka en ole kadottanut minuuttani äitiyden myötä. Olemme ystäväni kanssa tunteneet teinivuosista asti eli tällä hetkellä enemmän kuin puolet eletystä elämästämme (nopealla matikalla tämä tekee minusta reilun kolmekymppisen). 



Vaikka olenkin äiti ja äitiyden myötä oppinut paljon muun muassa kärsivällisyydestä ja rakkaudesta niin silti olen edelleen minä. En ole vain äiti tai elä pelkästään lasteni kautta, vaikka toki monet ilonaiheet sitä kautta syntyvätkin. Olen myös puoliso ja ennen kaikkea oma itseni eli Jenni. Minä nautin liikunnasta ja hyvästä ruoasta – ja tässä tapauksessa hyvä ruoka tarkoittaa kaikkea mikä maistuu hyvälle. Toisinaan minut löytää ähkimästä salilta ja toisinaan lenkkipolulta. Liikun puhtaasti tunnepohjalta ilman sen suurempia tavoitteita, vaikka toivoisinkin että liikunnallisuus näkyisi minusta myös ulospäin. Normaalisti vietän arkipäiväni sisäsiisteissä toimistotöissä, joskin tällä hetkellä olen äitiysvapaalla.  




Ja ne kolme lasta ovat vuonna 2011 syntynyt esikoispoika, 2013 syntynyt touhutyttö ja reilu kuukausi sitten syntynyt vauvaneiti. Lisäksi perheeseen kuuluu avopuolisoni ja lasteni isä. Tervetuloa siis mukaan seuramaan kolmen lasten äitiä lapsineen ihan tavallisen elämän keskelle. 


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Soon to be opened


Koitetaan kaikki malttaa odottaa vielä hetki Kolmen lapsen äitiä
(ja siinä sivussa sitä kolmatta lasta)